Lauri Kristian Relander1883—1942 2. presidentti 1925—1931

Lauri Kristian syntyi vuonna 1883 Kurkijoella, Laatokan rannalla sijaitsevassa karjalaispitäjässä. Hänen isänsä oli agronomi Evald Kristian Relander, maanviljelysneuvos ja maanmiesopiston johtaja. Hänen äitinsa oli rovastintytär Gertrud Maria Olsoni. Laurilla oli veli ja sisarpuoli. Tultuaan ylioppilaaksi 1901 hän astui isänsä viitoittamalle tielle ja opiskeli agronomiksi Mustialan maanviljelysopistossa. Valmistuttuaan Lauri Kristian meni naimisiin vuonna 1906 suomenruotsalaisen kaunottaren, lihakauppiaan tyttären Signe Östermanin kanssa. Pari sai kaksi lasta, Maja-Lisan ja Ragnarin.

Kun yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta perustettiin, Relander jatkoi opintojaan yliopistossa. Filosofian kandidaatin tutkinnon pääaineina olivat maanviljelyskemia ja maanviljelystalous. Relander promovoitiin filosofian tohtoriksi vuonna 1914. Saksankielinen väitöskirja käsitteli siementen itävyyttä. Relanderista kehkeytyikin tärkeä maatalouden koetoiminnan ja kasvinjalostuksen kehittäjä Suomessa. Hän toimi opettajana ja tutkijana, Suomen maanviljelys-taloudellisen koelaitoksen assistenttina ja kirjoitti maatalouteen liittyviä oppikirjoja. Opiskelujensa aikana Relander oli tehnyt monia opinto- ja tutkimusmatkoja ulkomaille ja siksi hänellä oli erinomainen kielitaito. Hän oli luonteeltaan seurallinen, vilkas ja sosiaalisesti taitava.

Poliittinen ura

Innokas yleisten asiain harrastus johdatti Relanderin poliittiseen elämään. Jo ammattinsakin puolesta hänen sydäntään lähimpänä oli maalaisväestön, erityisesti maataloustuottajien onni ja menestys. Luonteva poliittinen koti löytyi pienestä Maalaisliitosta. Relander oli puolueensa edustaja valtiopäivillä 1910–1913 ja 1917–1920, ollen viimeisellä jaksolla eduskunnan puhemiehenä. Vuonna 1918 hänet valittiin Suomen Pankin valtuusmieheksi. Sen ohessa hänen kykyjään käytettiin monenlaisissa muissa julkisissa toimissa, joissa järjesteltiin maamme taloudellista ja tuotannollista toimintaa. Vuonna 1920 hänet nimitettiin Viipurin läänin maaherraksi.

Presidentiksi

Vuonna 1925 presidentti K. J. Ståhlberg hieman yllättäen kieltäytyi asettumasta ehdolle toiselle kaudelle. Tämä aiheutti puolueissa hämmennystä. Maalaisliitto nimesi Relanderin ehdokkaakseen, koska puolueen kolme keskeisintä hahmoa, Kyösti Kallio, E. Y. Pehkonen ja Santeri Alkio olivat kaikki kieltäytyneet. Relander valittiin nuoren tasavallan toiseksi presidentiksi kolmannella äänestyskerralla 172 valitsijamiesäänellä Risto Rytin 109 ääntä vastaan.

Virkaan astuessaan Relander oli vasta 41-vuotias. Monet pitivät häntä liian kokemattomana presidentin virkaan. Entinen presidentti Ståhlbergkään ei arvostanut seuraajaansa, joka oli hänen lähes täydellinen vastakohtansa. Relander ei ollut Ståhlbergin tavoin poliittisen ohjelman toteuttaja vaan eteen tulevien asioiden ja ongelmien ratkoja. Vaikka Relander viihtyikin julkisuudessa ja oli hyvä esiintyjä, hän loukkaantui helposti monista huhuista ja juoruista, joita hänestä levisi. Hänen kykyjään epäiltiin ja arvosteltiin, jopa oman puoleen piirissä. Kyösti Kallio puhui usein avoimesti ja suoraan presidentin heikkouksista.

Presidentti Relander otti tehtäväkseen nuoren Suomen tunnetuksi tekemisen ulkomailla. Miellyttävästä ja kielitaitoisesta Relanderista pidettiin ulkomailla. Hän teki viisi valtiovierailua, Viroon, Ruotsiin, Latviaan, Tanskaan ja Norjaan ja otti vastaan vastavierailuja. Tästä hän sai lempinimen ”Reissu-Lasse” ja turistipresidentti. Kansalaisia hänen matkansa kuitenkin kiinnostivat ja presidenttien ja kuninkaiden loistokkaat vastavierailut Suomeen tekivät hyvää kansalliselle itsetunnolle.

Välit Neuvostoliiton kanssa olivat asiallisen viileät. Sisäpoliittisesti Suomessa oli edelleen rikkinäistä. Presidenttikauden loppua sävyttivät voimistuva kommunisminvastainen toiminta ja oikeistoradikalismin nousu. Kauden hallitukset olivat yhtä lukuun ottamatta lyhytikäisiä vähemmistöhallituksia, koska puolueet ja niiden johtohenkilöt olivat keskenään riitaisia.

Relander vastusti kommunismia tunnepohjaisesti, mutta antoi kuitenkin sosiaalidemokraatti Väinö Tannerin muodostaa vuoden 1926 lopulla vähemmistöhallituksen. Hän halusi sitoa sosiaalidemokraatit vahvemmin parlamentaarisen järjestelmän kannattajiksi ja samalla herättää tietoisesti eripuraisen oikeistolaisen Suomen yhteistyöhön osoittamalla, että muitakin hallitusvaihtoehtoja oli.

Lapuan liikkeenä vuonna 1929 alkanut kommunisminvastainen liikehdintä ja mielenilmaukset saivat presidentin tuen, vaikka hän kavahtikin liikkeeseen liittyvää laittomuutta. Liikkeen vastustajat tulkitsivat Relanderin puheet ja toimet oikeistoradikalismin myötäilemiseksi. Relander itse piti pahimpana virheenään Lapuan liikkeen johtajan Vihtori Kosolan kättelemistä talonpoikaismarssin yhteydessä kesällä 1930. Relander kuitenkin allekirjoitti ns. kommunistilait, joita Lapuan liike vaati. Tämä tarkoitti, että kommunistien kirjapainoja lakkautettiin, lehtiä lopetettiin ja kommunistit eivät saaneet asettua ehdolle vaaleissa, toimittajia ja kirjaltajia määrättiin kuritushuonevankeuteen.

Relander painosti kesällä 1930 pääministeri Kyösti Kalliota ryhtymään – valtiomuodon vastaisesti – toimiin kommunistijulkaisujen levittämisen estämiseksi. Kallio ei suostunut, joten Relander myötävaikutti Kallion hallituksen kaatumiseen. Heinäkuussa Pehr Evind Svinhufvud muodosti koalitiohallituksen, joka sai pidettyä oikeistoradikalismin aisoissa. Relanderin huonot välit Kyösti Kallion kanssa vaikuttivat siihen, ettei Maalaisliitto asettanut Relanderia ehdokkaaksi vuoden 1931 presidentinvaalissa, vaikka hän olisi ollut halukas jatkokaudelle. Relander kuitenkin myötävaikutti siihen, ettei Kalliota valittu presidentiksi vaan kokoomuksen Svinhufvud.

Presidenttikautensa jälkeen Relander siirtyi Suomen maalaisten paloapuyhdistyksen toimitusjohtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi kuolemaansa saakka. Lauri Kristian Relander kuoli 9. helmikuuta 1942 sydäninfarktiin vain 58-vuotiaana. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.