Kaarlo Juho Ståhlberg1865—1952 1. presidentti 1919—1925

Kaarlo Juho syntyi vuonna 1865 Suomussalmella apulaispapin perheeseen, keskimmäisenä viidestä lapsesta. Hänen isänsä Johan Gabriel Ståhlberg kuoli pojan ollessa kahdeksanvuotias. Koko perhe oli fennomaaneja eli suomenmielisyys ja -kielisyys oli heille sydämenasia. Leskiäiti Amanda, omaa sukua Castrén, oli pakotettu menemään töihin elättääkseen itsensä ja lapsensa. Äiti laittoi lahjakkaan Kaarlon Oulun suomalaiseen yksityislyseoon. Kaarlo oli mallioppilas. Luonteeltaan Kaarlo oli ujo, mutta hän osasi peittää sen muodollisuuteen. Tämä muodollisuus teki hänestä myöhemmin lähes majesteettisen hahmon. Hän kirjoitti kaikki puheensa, myös perhepiirissä pidetyt, koska hänellä oli taipumusta änkytykseen. Hän oli myös erittäin ahkera, pedantti, pyyteetön ja oikeudenmukainen.

Opiskelut ja työura

Ståhlberg lähti opiskelemaan lakia Helsinkiin Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon, joka on nykyisin Helsingin yliopisto. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja molempain oikeuksien tohtoriksi. Hänen väitöskirjansa aihe oli Irtolaisuus Suomen lain mukaan. Opiskeluaikanaan hän osallistui aktiivisesti ylioppilaspolitiikkaan Pohjalaisen osakunnan jäsenenä. Poliittiseksi kodikseen hän löysi nuorsuomalaisten liberaalisen Valvoja-ryhmittymän. Siitä oli luontevaa siirtyä vuonna 1894 Päivälehden piiriin. Nimimerkki ”K. J. S.” esiintyi usein lehden palstoilla. Siellä hänestä tuli läheinen ystävä kirjailija Juhani Ahon kanssa. Opintojensa päätösvaiheessa Ståhlberg meni naimisiin pikkuserkkunsa, opettaja Hedvig Wåhlbergin kanssa. Heille syntyi kuusi lasta, neljä tytärtä ja kaksi poikaa.

Ståhlberg palveli lukuisissa viroissa yliopistolla mm. hallinto-oikeuden professorina. Hän työskenteli myös senaatin siviilitoimituskunnan protokollasihteerinä, Helsingin kaupungin rahatoimikamarin apulaisena ja korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä. Suomen perustuslain ja Suomen hallintomuodon valmistelu oli hänen tärkein yhteiskunnallinen tehtävänsä. Keskeiset asiakirjajulkisuutta sekä hallintoa ja sen muutoksenhakua koskevat uudistukset ovat olleet Suomen hallinnon avoimuuden ja oikeusturvan perusta. Hänen tunnuslauseensa oli ”Kansanvaltainen edistys lain pohjalta.”

Poliittinen ura alkaa

Ståhlberg oli jo vuonna 1894 ollut mukana muokkaamassa nuorsuomalaisen puolueen ohjelmaa. Ensimmäinen luottamustoimi oli Helsingin kaupunginvaltuustossa, sieltä hän eteni säätyvaltiopäivien porvarissäädyn valtiopäivämieheksi ja senaattoriksi. Vuonna 1906 Suomen suuriruhtinaskunnan hallintomuodoksi tuli yksikamarinen eduskunta. Ensimmäisillä valtiopäivillä 1907 Ståhlberg valittiin Nuorsuomalaisen puolueen kansanedustajaksi kahdeksi kaudeksi. Eduskunnan puhemieheksi hän nousi vuonna 1914 ja perustuslakikomitean puheenjohtajaksi 1917. Samana vuonna Ståhlbergia koetteli tragedia, rakas vaimo Hedvig kuoli vain 47-vuotiaana ja Ståhlberg jäi kuuden lapsensa yksinhuoltajaksi.

Presidentiksi

Suomi kansakuntana oli sisällissodan jäljiltä kahtiajakautuneessa tilassa. Aluksi Suomeen haluttiin kuningasta, mutta Saksan hävittyä 1. maailmansodan sodan jo kuninkaaksi kysytty saksalainen prinssi Friedrich Karl kieltäytyi. Monet poliitikot olisivat halunneet presidentiksi valkoisen kenraalin Mannerheimin, mutta ymmärrettiin myös, että hänen valintansa olisi jakanut kansan entistä enemmän kahteen leiriin. 54-vuotias Ståhlberg ei ollut halukas presidentiksi, mutta hänet saatiin uskomaan, että lain tuntijana ja poliittisesti vähemmän kiistanalaisena henkilönä hänen tulisi asettua ehdokkaaksi vaaliin. Nuorsuomalainen puolue oli fuusioitunut tasavaltaa kannattavaksi Kansalliseksi edistyspuolueeksi ja Ståhlberg valittiin presidentiksi sen riveistä.

Presidenttikausi 1919–1925 oli vaikea. Hajanaisessa ja köyhässä Suomessa oli paljon lakeja säädettävänä, jotta maasta saataisiin moderni oikeusvaltio. Sosiaaliset uudistukset olivat etunenässä. Kuohuntaa oli sekä oikealla että vasemmalla. Hallitukset olivat lyhytikäisiä ja joutuipa presidentti hajottamaan kerran eduskunnankin järjestyksen aikaansaamiseksi.

Toisena presidenttivuotenaan Ståhlbergilla oli onni löytää uusi rakkaus, nuoruudenystävä, leskirouva ja kirjailija Ester Hällström. He avioituivat kesällä 1920. Ester kunnostautui perustamalla vuonna 1922 sisällissodan lapsiuhrien avuksi Koteja kodittomille lapsille -yhdistyksen. Siitä tuli myöhemmin vieläkin toimiva Pelastakaa lapset -järjestö.

Ankara isku Ståhlbergille oli hänen luottomiehensä, sisäministerinsä Heikki Ritavuoren murha vuonna 1922. Murhaaja oli oikeistopiireistä ja yksi murhan syy oli, että Ritavuori ei antanut lupaa viedä aseita ja sotilaita Itä-Karjalan kansannousun taisteluihin Neuvostoliittoon.

Ståhlberg loi Suomen ensimmäisenä tasavallan presidenttinä perustan vuoden 1919 hallitusmuodon mukaiselle valtiovallan käyttämiselle, jossa parlamentarismi ja presidentin itsenäiset valtaoikeudet yhdistettiin omaperäisellä tavalla. Hän vakiinnutti käytäntöön uuden hallitusmuodon, jonka valmistelua hän itse oli johtanut. Erityisesti Ståhlberg loi tulkinnan hallitusmuodon mukaiselle ulkopolitiikan johtamiselle. Ståhlbergin pääteos Suomen hallinto-oikeus I ja II (1913–1915) oli pitkään oppikirjana lainopillisessa tiedekunnassa. Teoksella on edelleen tärkeä merkitys paitsi oikeus- ja hallintohistorian myös hallinto-oikeuden tutkimuksen kannalta.

Presidenttikautensa jälkeen Ståhlberg toimi vielä kansanedustajana ja lainvalmistelukunnan jäsenenä ja teki 1926–1946 siinä vielä yhden tai kahdenkin miehen elämäntyön. Hänen neuvoaan laillisuusasioissa hyödynnettiin hänen kuolemansa asti.

Kaarlo Juho Ståhlberg kuoli 1952, korkeassa 87-vuoden iässä. Hänet on haudattu perhehautaan Hietaniemen hautausmaalle Hedvigin ja Esterin viereen.