Pehr Evind syntyi Sääksmäellä 15.12.1861. Hänen sukunsa oli Ruotsin Taalainmaalta kotoisin oleva Svinhufvud af Qvalstad aatelissuku. Pehrin isä oli merikapteeni Pehr Gustaf Svinhufvud ja äitinsä Olga von Becker. Isä hukkui merellä Pehrin ollessa vasta kaksivuotias. Pehr vietti varhaislapsuutensa isoisänsä, lääninkamreeri Pehr Gustaf Svinhufvudin kodissa Sääksmäen Rapolassa. Rapola joutui pakkohuutokauppaan, kun isoisä ampui itsensä. Pehr Evind muutti alle kouluikäisenä äitinsä ja vuotta vanhemman Mathilda sisarensa kanssa Helsinkiin. Äiti elätti perheen työskentelemällä konttorissa eikä hän mennyt uusiin naimisiin. Suomenkielinen Svinhufvud kävi ruotsinkielisen Helsingin normaalikoulun ja kirjoittautui 16-vuotiaana Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon. Siellä hän valmistui ensin filosofian maisteriksi pääaineenaan Suomen, Venäjän ja Skandinavian historia. Hän suoritti vielä molempain oikeuksien kandidaatin tutkinnon.
Svinhufvudin lakimiehenura eteni normaalia latua: hän yleni Turun hovioikeudessa porras portaalta. Hänet kutsuttiin 31-vuotiaana, senaatin lainvalmistelukunnan jäseneksi. Svinhufvud oli kuusi vuotta mukana suunnittelemassa laajamittaista verouudistusta. Hän piti työtä puuduttavana ja siirtyi Turun hovioikeuden asessoriksi 1902 asettaen tavoitteekseen maalaistuomarin rauhallisen elämän. Naimisiin Svinhufvud meni kolmannen serkkunsa Ellen Timgrenin kanssa. Pariskunta sai kuusi lasta, kaksi tytärtä ja neljä poikaa.
Hahmoltaan Svinhufvud oli roteva, kookas, ammuntaa harrastava suojeluskuntamies ja erämies. Hän sai aikalaisiltaan vanhemmalla iällä lempinimen Ukko-Pekka. Luonteeltaan Svinhufvud oli kansanomainen, oikeudenmukainen ja jyrkän peräänantamaton, isällinen valtiomies. Perheen pitkäaikaisin koti vuodesta 1908 alkaen oli Kotkaniemi Luumäellä.
Poliittisen uran alku
Svinhufvud aloitti valtiopäivämiesuransa osallistumalla vuoden 1894 valtiopäiville aatelissukunsa edustajana. Helmikuun manifestista 1899 oli alkanut poliittinen konflikti Suomen ja Venäjän välillä. Venäjä halusi sulauttaa autonomisen Suomen itseensä venäläistämällä Suomen lainsäädäntöä ja yhteiskuntaa. Tämä muokkasi nuorsuomalaisten joukkoon siirtyneestä Svinhufvudista tiukan laillisuuden puolestapuhujan ja passiivista vastarintaa kannattavan, jyrkän perustuslaillisen. Hänet erotettiin Turun hovioikeudesta ja hän siirtyi asianajajaksi Helsinkiin, jossa hän kuului vastarinnan keskuselimeksi perustetun, perustuslaillisten salaisen järjestön, kagaalin johtoon. Vuoden 1905 eduskuntauudistuksen jälkeen Svinhufvudista, tunnetusta laittomuuksien vastustajasta, tuli vuonna 1907 eduskunnan ensimmäinen puhemies. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1913 asti. Laki edellä menevän peräänantamattomuutensa takia kenraalikuvernööri karkotti Svinhufvudin Siperiaan vuonna 1914. Siellä hän metsästi, kalasteli ja kirjoitti. Ellen-rouva vieraili hänen luonaan kolme kertaa. Kun Venäjällä puhkesi vallankumous 1917, Svinhufvud kävi ilmoittamassa vangitsijoilleen, että nyt hän lähtee kotiin. Hän sai Helsingin rautatieasemalla sankarin vastaanoton.
Kuohuvan Venäjän väliaikainen hallitus nimitti hänet autonomisen Suomen prokuraattoriksi, eli korkeimmaksi lainvalvojaksi. Suomen kannalta väliaikaisen hallituksen merkittävin toimenpide oli ns. maaliskuun manifestin antaminen 20.3.1917. Tämä asiakirja kumosi kaikki perustuslainvastaiset lait ja asetukset. Lokakuun vallankumouksessa bolsevikit veivät voiton väliaikaisesta hallituksesta. Marraskuussa 1917 eduskunta nimitti Svinhufvudin muodostamaan uutta senaattia. Tämä ns. itsenäisyyssenaatti antoi 4.12. eduskunnalle esityksen Suomen julistamisesta riippumattomaksi tasavallaksi. Esitys hyväksyttiin 6.12. ja 29.12. Svinhufvud lähti senaatin lähetystön johtajana Pietariin pyytämään maalle Venäjän tunnustusta. Vuoden viimeisillä minuuteilla Neuvosto-Venäjän kansankomissaarien neuvosto V. I. Leninin johdolla hyväksyi itsenäisyyden ja antoi virallisen tunnustuksen 4.1.1918. Tämän jälkeen myös muut maat tunnustivat Suomen.
Suomessakin kuohui, sisällissota oli alkanut. Vuoden 1918 alussa Svinhufvud onnistui pakenemaan punaisten hallussa olleesta Helsingistä Saksan ja Ruotsin kautta Vaasaan, jossa hän johti sinne sotaa paennutta senaattia. Itsenäisessä Suomessa oli edelleen n. 70 000 venäläistä sotilasta, yhteiskunnallinen tilanne oli räjähdysaltis ja valtiolla ei ollut käytössään omia joukko-osastoja. Svinhufvud turvautui saksalaisiin ja siellä koulutettuihin jääkäreihin ja Venäjällä sotilasuran tehneeseen Gustaf Mannerheimiin. Vaasassa senaatti julisti 25.1.1918 suojeluskunnat hallituksen joukoiksi. Suojeluskuntajärjestön synnyn taustalla oli tarve turvata yhteiskuntarauha järjestysvallan horjuessa Suomessa. Sisällissodan päätyttyä Svinhufvud nimitettiin 27.5. maan ensimmäiseksi valtionhoitajaksi ja tästä virasta hän erosi joulukuussa 1918. Mannerheim seurasi häntä valtionhoitajana. Svinhufvud vetäytyi siviiliuralle, harrasti suojeluskuntatoimintaa ja viljelyä Kotkaniemessä.
Presidentiksi
Kommunisminvastaisen toiminnan järjestäydyttyä äärioikeistolaiseksi Lapuan liikkeeksi vuonna 1930, presidentti Relander kutsui 69-vuotiaan, jo Ukko-Pekkana tunnetun Svinhufvudin pääministeriksi. Pääministeriaikana luotiin ns. kommunistilait, joilla kiellettiin kommunistien poliittinen toiminta. Vuoden 1931 presidentinvaaleissa Svinhufvud oli lähinnä kokoomukseen nojaavan, mutta puoluerajat ylittävän vaaliliiton ehdokkaana. Hänet valittiin presidentiksi kolmannessa äänestyksessä 151 äänellä entisen presidentin K. J. Ståhlbergin saadessa 149 ääntä. Presidenttinä P. E. Svinhufvud kutsui ensi töikseen Mannerheimin uudistetun puolustusneuvoston puheenjohtajaksi. Hän antoi Mannerheimille suuret valtuudet johtaa myös puolustusvoimien operatiivisia valmisteluja sodan varalta ja Mannerheim ylennettiin sotamarsalkaksi.
Mäntsälän kapina helmi–maaliskuun vaihteessa 1932 oli Svinhufvudin koetinkivi. Mäntsälään sosiaalidemokraattien puhetilaisuutta estämään kokoontuneet suojeluskuntalaiset tekivät kapinan, jota Lapuan liikkeen johto ryhtyi myötäilemään vaatimalla hallituksen eroa. Kapinan uhatessa presidentti Svinhufvud otti hallituksen, armeijan ja suojeluskuntien operatiivisen johdon omiin käsiinsä. Käännekohdaksi muodostui presidentin radiossa, uudessa välineessä, pitämä puhe. Hän kehotti kapinallisia antautumaan ja käski kaikkia Mäntsälään aikovia suojeluskuntalaisia palaamaan koteihinsa. Näin tapahtui.
Ulkopolitiikan käytännön johtamisen Svinhufvud jätti ulkoministereilleen. Suhteita Ruotsiin pyrittiin kehittämään kaikilla aloilla ja erityisesti puolustuspolitiikassa. Svinhufvud ei tehnyt yhtään virallista valtiovierailua, eikä sellaisia tehty hänen aikanaan Suomeen. Yksityisiä vierailuja sen sijaan oli useita erityisesti Viron ja Ruotsin kanssa.
Vuoden 1936 eduskuntavaalien jälkeen Svinhufvud ensin myöntyi siihen, että 83 paikkaa eduskuntaan saaneet sosiaalidemokraatit tulisivat mukaan hallitukseen, mutta sitten hän perui lupauksensa. Tätä arvosteltiin sekä liiallisena vallankäyttönä että poliittisesti epäviisaana menettelynä. Tämä myös ratkaisi 1937 presidentinvaalin. Erotessaan presidentin tehtävistä Svinhufvud tiivisti poliittisen testamenttinsa: ”Ensin on rajat turvattava, sitten vasta leipää levitettävä.”
Svinhufvud kuoli 82-vuotiaana 29.2.1944. Hänet on haudattu Luumäen hautausmaalle. Hänen kotinsa Luumäen Kotkaniemi toimii museona. www.kotkaniemi.fi/museo